Río Abajo Río

Olen nainen valkeassa mekossa. Olen nainen ilman hiuksia ja nainen, joka kasvaa kantapäistään köynnöksiä. Villeinä, vallattomina ne versovat, minne kuljenkin: halki kaupunkien salattujen puutarhojen ja lukittujen luolien. Pimeän tullen nostan tilkkutäkin viitakseni ja sydän silmät hymyten sytytän tulen palavaksi. Tanssin rytmit oranssin hehkun loistavaks, läpi liejun loan lian lähemmäks. On läsnä laulut entisten emien. Kädet nousevat kotkan siiviksi, tasajalat tömistävät vatsani vahvemmaksi. Tänne tulemme, täällä kohtaamme. Annetaan hengityksen tasaantua.

Keitän yrteistä lientä, jotta on kaupungin lapsilla kasvuna kasvien voima. Suljen silmäni. Kuiskaan kiitokseni ja pyhitän pyyntöni.
Kiitos, että saan olla nainen, pyhä ja kokonainen. Kiitos, että voin kohottaa kasvoni auringolle ja tuulelle. Kiitos, että saan tuntea ja vaipua. Kiitos, että kyyneleeni ovat vapauden virran siemeniä. Kiitos, että saan leiskua ja huutaa "EI!". Voi kyllä kiitos, että saan suudella siskojani, kun heidän jalkansa eivät kanna ja antaa veljieni surujen vapautua sylissäni. Kiitos, että saan leikkiä lasten kanssa kuin äiti, joka ei pelkää ja koskettaa rakkaitani juurista päälakeen saakka. Kiitos ilta, että tuot tarinankertojien taiat. Kiitos yö, että peittelet puhtaaksi pimeän. Kiitos aamu, että annat aina uuden alun. Kiitos päivä, että parannat pahan painaumat. Kiitos äiti, Río Abajo Río.

Nimetön

En tahdo nimeäsi
tahdon uida
kauemmas tekopilvistä
ja sormenjäljistä
joita kutsutaan jumalaksi

Olen väsynyt kysymään,
miksi emme eläisi

Prinsessa

Katuja kulkee räävitön nainen. Vaatteet haisevat virtsalta ja vanhalta viinalta. Povitaskussa on kossupullo, prinsessan korurasia.

Uni

Uni oli usvan kaltainen, kehoni ohut kangastus harsomaisessa puvussa. Olin henkeä ja happea, kuplivaa sadetta. Kohotin kädet kutsuun, vaikka olin näkymätön. Usva kietoi minut villakankaisen viittansa sisään ja peitti silmäni ankarasti koivujen takaa hohkaavalta valolta. "Sinä et kuulu tuonne!" sanoi usva. Saatoin nähdä silmäni, harmaat kuin väsymättä kasvavat virastotalot, joiden todellista nimeä kukaan ei tiedä.

Kaikki silmät ovat ikkunoita. Yllättäen joku katsoo kohti, kun on unohtanut vetää verhot eteen pysähdyttyään alastomana ihmettelemään, kuinka monta elävää asuu kuolleissa kaupungeissa. Ei ole paluuta. Usva leikkautuu katki ja kasvot kääntyvät irvistykseen. On nähtävä. On katsottava. On tultava valon häikäisemäksi ja sateen puhdistamaksi. On riisuttava harsot ja pukeuduttava siihen, mikä väreillään värisyttää. On nähtävä näkemiin ja toivotettava tervetuloa.

Lähtö

Minä saavuin paikasta, jossa kaikki tiesivät, että takana tulevallekin pidetään tietä auki. Havuiset oksat ojennetaan kohti korkeuksia, jotta ne eivät löisi kulkijaa kasvoille. Puita kätellään ja katsotaan sinne, missä niiden haltijoiden silmät välkkyvät. Eivätkä haltijat ole metsäyhtiöiden väkeä, kuten täällä toisinaan uskotaan.

Ojensin nilkkojani ja ne veivät minut kaukaisille mantereille. Tanssivat, jotta aukeaisin. Minä en tiennyt nimiä ja eksyin. Kartasta ei voinut lukea, mikä on tie, lähtöpiste tai määränpää. Se ei tiennyt, mitä sanoa, kun katsoin rakennuksia enkä ymmärtänyt, mitä ne ovat. Kartta ei kertonut, mitä tehdä, kun merkitykset katosivat ja tunsin olevani patsas, joka on laitettu nukkumaan laatikon sisälle.

Poltin kuvani ja hyppäsin mereen, koska kuva oli minussa ja minä olin tulessa. Laiva lähti eikä siinä ollut ankkuria. Kysyin kaloilta, mistä oikein on kyse. Ne vastasivat karkaamalla. Niin minä kirjoitin viestin suolalla aaltoihin ja lähdin uimaan valtameren halki. Kukaan ei seurannut.

Alku

Pitka yo teiden varjossa paattyi eksoottisten tuoksujen loimuun. Halausten unelias sointi ja me. Bussi ajoi kauan, olin kyydissa. Voimauttavien rituaalien jalkeen olen nauranut kirkkautta ja terveytta. Peseydyimme joessa ja kaivoimme kuopan maahan. Sinne huusin ja sahisin vanhan vihani. Mullalla peittelin. Uusi elama tulee kasvamaan ilman kuolemanpelkoa hyvaksyen lopun aluksi ja kaiken matkaksi, joka ei ole aikajana vaan kieriva ikuisuus ´- elaman ja kuoleman tanssi. Pyhyys nayttaytyy kaikissa kasvoissa. Joka kadunkulmassa astelee itsestaan tietamaton jumala. En enaa kaipaa kangastuksia. Paksujenkin lasien lapi on katsottava ja ymmarrettava, mika on tarpeellista. Hehkun palavana, tyynena. Aurinko on kovin lahella keittiota, jonka ikkunasta voi nahda eukalyptuspuun vehrean varjon. Maailma aukenee, kun pisteet kartalla muuttuvat kokemuksiksi.