Olen nainen valkeassa mekossa. Olen nainen ilman hiuksia ja nainen, joka kasvaa kantapäistään köynnöksiä. Villeinä, vallattomina ne versovat, minne kuljenkin: halki kaupunkien salattujen puutarhojen ja lukittujen luolien. Pimeän tullen nostan tilkkutäkin viitakseni ja sydän silmät hymyten sytytän tulen palavaksi. Tanssin rytmit oranssin hehkun loistavaks, läpi liejun loan lian lähemmäks. On läsnä laulut entisten emien. Kädet nousevat kotkan siiviksi, tasajalat tömistävät vatsani vahvemmaksi. Tänne tulemme, täällä kohtaamme. Annetaan hengityksen tasaantua.
Keitän yrteistä lientä, jotta on kaupungin lapsilla kasvuna kasvien voima. Suljen silmäni. Kuiskaan kiitokseni ja pyhitän pyyntöni.
Kiitos, että saan olla nainen, pyhä ja kokonainen. Kiitos, että voin kohottaa kasvoni auringolle ja tuulelle. Kiitos, että saan tuntea ja vaipua. Kiitos, että kyyneleeni ovat vapauden virran siemeniä. Kiitos, että saan leiskua ja huutaa "EI!". Voi kyllä kiitos, että saan suudella siskojani, kun heidän jalkansa eivät kanna ja antaa veljieni surujen vapautua sylissäni. Kiitos, että saan leikkiä lasten kanssa kuin äiti, joka ei pelkää ja koskettaa rakkaitani juurista päälakeen saakka. Kiitos ilta, että tuot tarinankertojien taiat. Kiitos yö, että peittelet puhtaaksi pimeän. Kiitos aamu, että annat aina uuden alun. Kiitos päivä, että parannat pahan painaumat. Kiitos äiti, Río Abajo Río.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti