-
Sitten kun minä olen terve taas, pidän kesällä syntymäpäiväjuhlat
ja äiti sitoo hiukseni letille.
Miehellä
on pitkät oljenvaaleat hiukset ja kauniit sormet. Hän viheltelee
hiljaisia säveliä kapeilla huulillaan, naurahtaa välillä ja
siristää silmiään, vaikka ikkunaverhojen takana on vielä hämärää
eikä lasipullossa ole jäljellä yhtäkään auringonsädettä
kesästä. Molemmat tietävät, että lattia on varpaille kylmä ja
ikkunasta käy veto. Hän nousee, mies jää. Lipaston laatikon
avatessaan hän ajattelee, ettei tämä ole oikein tai väärin
ja juuri se on ainoa syy.
Hän
ottaa toisella kädellään miehen leuasta kiinni ja katsoo
levollisiin silmiin. Sydän on äkkiä täynnä salaperäistä
viheltelyä, jonka melodia peittää alleen käytävien kopinan ja
hengityskoneiden rytmin, joka jää, vaikka takki on riisuttu. Yllä
on enää aamuyön varjoista punottu viitta ja lopultahan tällä ei
ole mitään väliä. Hän pitää kädessään kymmeniä turhia
hiussuortuvia ja hengähtää äkkiä syvään. Sakset tekevät
samoin ja kohta vaalealla lakanalla on kasa kesän vaalentamia olkia.
-
Muistakin, että rakastan sinua.
