Torstai

Kaaoksen keskellä aurinkoni suli. Minusta tuli laavaa, joka oli polttavaa, muttei kyennyt ottamaan muotoaan voimastaan huolimatta. Epätoivoisena sinkoilin huoneesta toiseen keräten esineitä, jotka kertoisivat minulle, mitä tahtovat kauttani synnyttää. Sain aikaiseksi vain yksinäisiä riitasointuja ja sotkuista mustetta lautasliinan nurkkaan. Tanssini oli avuton ja alkamaton, sillä en muistanut kuinka sätkitään ilman häpeää. Nämä sanani putoilevat toistensa päälle kuin tetriksen palikat, joiden paikkaa ei voi vaihtaa, kun ne kerran johonkin asettuvat. Onko elämä niin? Tuleeko minusta koskaan mitään? Tuleeko minusta koskaan minua, mikä on minä ja onko se minä, joka minussa minäänsä kaipaa? Entä olenko minä minussa vai sen ulkopuolella? Ei tule valmista. Ei tule vastausta, jollei katso tästä kirjoitusikkunasta ulos ja näe jotain, mikä täyttää silmät, korvat saaden ihon väreilemään ja laulamaan sanatonta sävelmää.