Syvänmeren kala on noussut
vedestä muotoon ihmisen.
Ensi kerran, kun sukelsin
merestä maalle
mielestä mättäälle
kyyneleet kirvelivät silmiäni,
jotka eivät suolaa kaivanneet
enää
on jäljellä katse,
joka ei janoa mitään.
Jokin pysähtyy
sisälläni kuume laskee.
Alkaa uusi ilta,
nousee vieraat veneet
väistyy vanhat vaistot
väsyy vaivan västäräkki.
Annan sitten kaiken mennä,
nostan hattuani hiljaisuudelle,
kättelen kenraali kesää,
joka sydämessäni
lakkasi etsimästä syyllisiä
sotaan, jota kukaan ei voita.
On yhtä,
vaikkei yhtä mieltä
koko kirkas kaikkeus
nauravat naakat ja haaskojen harakat:
Kärsimys ei ruoki
enää
on jäljellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti